Suupohjan ratsutalli

Talli

Suupohjan Ratsutalli on ratsastuskoulu Myrkyn kylässä Karijoella, Etelä-Pohjanmaalla. Talli aloitti toimintansa vuonna 2000. Suomen Ratsastajainliiton, SRL:n, hyväksymä ja valvoma Suupohjan Ratsutalli on ollut 2007 kesästä saakka.

Tervetuloa ratsastamaan ja tutustumaan talliin, henkilökuntaan ja hevosiin!

Tallin omistavat Sanna ja Jukka Illi. Sanna on tradenomi ja Master-ratsastuksen opettaja. Lisäksi hän on SRL:n I-tason valmentaja. Sanna organisoi tallitoimintaa, suunnittelee tunteja, leirejä ja muuta ohjelmaa tallille ja pitää Talent-valmennuksia. Kilpailukaudella kiertää kisoissa lasten mukana sekä kilpailee itsekin mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi Sanna järjestää tallille valmentajia ja käy valmennettaviensa kanssa jonkin verran kisoissa.

Jukka pitää huolen että heinää ja kuiviketta on, auraa pihat ja korjailee aitoja ja auttaa milloin missäkin. Jukka kuitenkin pääasiassa työskentelee omassa rakennusalan yrityksessään.

Talliympäristö

Tallin ympäristöön kuuluu useampi rakennus päärakennuksen lisäksi; Uudempi tallirakennus, jossa on 21 karsinaa, on valmistunut vuonna 2012. Karsinoissa on kääntyvät väliseinät, jolloin karsinoiden siivouksesta huolehtii traktori 1-2 krt/v, muuten karsinoihin vain lisätään kuiviketta päivittäin. Vanhempi tallirakennus, joissa on 16 karsinaa ja yksi isompi ryhmäkarsina, on otettu käyttöön kesällä 2001 ja toimii pääosin kurssihevosten majoituksessa sekä uusien hevosten ”karanteenitallina”.  Molemmissa on tilavat satulahuoneet, pesu-/hoitopaikat, loimien pesu- ja kuivaushuone ja rehuvarastot sekä kerhohuone, joissa hevosen omistajat ja ratsastajat voivat viettää aikaa ratsastuksen lomassa. Uudemmassa tallirakennuksessa on majoitustilat keittiöineen ja saunatiloineen. Nämä käytössä erityisesti kesäleirien ja viikonloppuvalmennusten aikana.

Lisäksi tallin pihapiiristä löytyy kaksi pihattoa, joissa asustaa vuodesta riippuen varsoja ja nuoria hevosia, suomenhevosia ja poneja, opetushevosia, kilpahevosia. Tarhoja ja laiduntilaa on runsaasti ja hevoset ulkoilevat päivittäin joko yksin tai isommassa laumassa. Kesäisin viettävät isoilla laitumilla laumassa kesälomaa. Iso ratsastuskenttä on valaistu ja talviaikaan ja huonoilla keleillä ratsastustunnit pidetään yhteistyöratsastusseuran Myrkyn Yksityisratsastajat ry:n omistamassa maneesissa, jossa hyvä kuitupohja sekä estekalusto.

Ratsastustunteja tallilla on arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Ratsastustuntitoiminta on vilkasta ja tunteja on niin aloittelijoille kuin jo pidemmälle ehtineille, aikuisille ja lapsille, este- ja koulutunteja. Kilpailuihin ja muihin tapahtumiin tallilta lähdetään useimmiten porukassa. Kesäisin on ratsastusleirejä ja -kursseja. Kursseja järjestetään välillä myös syksyisin ja talvisin viikonloppuina.

Ratsastustunnit

Ratsastustunteja tallilla on arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Ratsastustuntitoiminta on vilkasta ja tunteja on niin aloittelijoille kuin jo pidemmälle ehtineille, aikuisille ja lapsille. Kilpailuihin ja muihin tapahtumiin tallilta lähdetään useimmiten porukassa.

Lue lisää ratsastustunneista

Leirit ja kurssit

Kesäisin on ratsastusleirejä ja -kursseja. Kursseja järjestetään myös syksyisin ja talvisin viikonloppuina.

Valmennukset

Tallilla käy vierailevia valmentajia pitämässä koulu- ja estevalmennuksia.

Ajo-ohje

Talli löytyy vasemmalta puolelta Kirkkotietä noin 1 km päässä Myrkyn keskustasta, ja oikealla puolella noin 11 km päässä Karijoen keskustasta.

Kirkkotie 1135
64370 Myrkky

Avaa Google Mapsissa